Tätäkö tämä on? Nyt, huomenna, ensiviikolla, ensi vuonna, forever, forever-ever?
Työmatkaistumista Turuntien ruuhkassa, Isoa Omenaa ja Departures lehden haaveilevaa selailua. Kaikki on hyvin mutta mieli on levoton. Ajatus siitä, että elämä on hitsattu yksille raiteille ahdistaa. Sitä pitää itseään ihmisenä joka haluaa pikkuisen rikkoa muottia ja kokea uusia asioita, mutta tarkemmin tarkastellen arki vain vahvistaa muottia päivä päivältä.
Jutellaan Katin kanssa useasti että olisi "jossain vaiheessa tehdä ihan jotain muuta." Mitä - se on jäänyt tarkemmin määrittelemättä. Jos ei tiedä mitä haluaa, kuinka voi koskaa tietää saaneensa sen?
Tuttavani tapana on kirjoittaa satunnaisesti paperille tarkka ja ei millään muotoa vaatimaton kuvaus siitä missä hän perheineen on viiden vuoden kuluttua. Tämä auttaa jäsentelemään asioita mielessä ja ohjaa alitajuisesti, jos ei nyt juuri määhänpäähän, niin suurinpiirtein suunnalle. Itselleni tuo on ollut hyvä ajatusleikki; tunnistaa ainakin kun kohdalle sattuu palapelin pala joka sopii paikoilleen isompaan yhtälöön.
Ollessani Detroitissa duunimatkalla loppukeväästä 2009 tapasin edellisen esimieheni, joka muutti takaisin Australiaan vastaamaan Aasian alueen liiketoiminnasta. Perhe oli kuulemma viihtynyt siellä aina parhaiten ja elämä Lontoossa tuntui jutenkin vieraalta. Jutusteltiin kaarrellen niitä näitä kunnes minulle esitettiin kysymys: "Tarvitsisin apuasi, kiinnostaisiko muuttaa Australiaan tai lähialueille?" PALAPELIN PALA!! Kai näitä on ollut ympärillä ennenkin mutta tuon sentään minäkin tunnistan. Katille viestiä:" Sain työtarjouksen Uudesta Seelannista. Miten on työmotivaation laita. Lähdetäänkö?" Kati vastaa: "Jutellaanko vielä kotona..."
Asiaa kypsyteltiin kesän aikana ja teimme päätöksen edetä. Ainakin selvittää lisää ja tarkemmin jotta voisimme ihan oikeasti päättää. Päätimme siis päättää, myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti