Pientä maininkia

Valloitusretken alku ei ollut järin vakuuttava - alus täynnä oksentelevia ihmisiä ja pusseja jakelevia risteilyemäntiä. Olisi jäänyt maihinnousu tekemättä jos toisessa päässä olisi ollut kiire... Cook Straightin ylitykselle osui sopivasti eteläinen myrsky ja sellaisella voimalla että laivan piti muuttaa reittiä löytääkseen edes hieman suojaa.Samalla ylitys kestoltaan kolmikertaistui. Mutta perille Pictoniin päästiin ja viimeinentunti merimatkasta olikin mukavaa koska reitti vie suojaista vuonoa pitkin. AjeltiinBlenheimiin brunssille koska aamupala oli jäänyt hieman kevyelle.

Ajomatka etelään on hienoa koska lumihuippuiset vuoret peittävät horisontin, reitti vie aaltoilevien viinialueiden läpi ja aina välillä Tyynen valtameren rantoja pitkin. Ajettiin Kaikouraan jossa vietimme illan ja yön. Kati oli löytänyt viehättävän B&B:n jota emännöi ikireipas reilu 80-kymppinen Margaret Woodill. Kotoisa paikka, todella sydämellinen mummeli ja henkeäsalpaava sijainti!

Ammulla tuhdin brekkarin jälkeen pakattiin kamppeet ja lähdettiin kohti Golden Baytä ja Takakaa. Muutama kymmenen kilometriä pohjoisempana ajellessamme tuli meille yhtäkkiä tunne että täytyy pysähtyä - jotain poikkeuksellista olisi lähistöllä! Emme tietenkään tiennet mitä. Laitoimme auton parkkiin ja tutkimme ympäristöä. Ja kyllä! Hetken hakemisen jälkeen Kati jo löysikin 3 katkennutta risua. Olimme entistä varmempia että olimme pysähtyneet aiheellisesti ja jatkoimme. Raivasimme tiemme läpitunkemattomaan pusikkoon, ikuisuudelta tuntuneen taivalluksen jälkeen löysimme pienen puron joka kaukana takanamme laskisi huomaamattomasti mereen. Päätimme jatkaa tämän uoman seuraamista vaikka kaikki ihmisasutuksen merkit olivat jo jääneet kauas taaksemme. Olimme alueella jossa todennäköisesti ei ollut ihmisiä, ainakaan valkoisia, nähty vuosisatoihin. Siis seikkailijoita sanan alkukantaisimmassa merkityksessä.

Koska tämä ei ole naisten tiistai-iltojen lääkäriohjelmien kaltainen venytys kerron tässä samassa jaksossa mitä löysimme. Noin 10m x 15 metriä kokoinen allas, johon kristallin kirkas vesi suihkusi korkealta yläpuoleltamme vesiputouksesta! Ja vielä erikoisempaa, tämä pari metriä syvä allas oli täynnä pieniä hylkeenpoikasia! Kertakaikkisen erikoinen paikka. Hylkeet tuntuivat hetkittäin olevan yhtä uteliaita meistä kuin me niistä. Otin reippaasti kuvia paikasta koska epäilin, että skeptimissät teistä saattaisivat epäillä tätä kokemustamme fiktiiviseksi. Matka jatkui kohti Nelsonia josta otimme vuokrakämpän seuraavaksi kahdeksi yöksi. Ei tarvitsisi pakata ja purkaa niin paljon.

Ensimmäisenä päivänä Nelsonista käsin lähdimme kohti Takakaa, joka on kuuluisa legendaarisesta maisemistaan. Sielläkinkin on kuvattu LOTR kohtauksia muttemme nyt lähteneet niiden perään. Sen sijaan painelimme maan alle! Alue on kiinnostava geologisesti, kalkkikivikerroksia ja kovempaa kiveä. Kun tähän vielä yhdistetään voimakkaat sateet ja valumat sekä 450 miljoonaa vuotta, muuttuu yhtälö mielenkiintoiseksi.... Kyllä...(Jallu, Mikko, Klasu, Tommi, Mace pysykää nahoissanne), vuoret on kuin Sveitsiläisiä juustoja, täynnä luonnon muokkaamia luolia joita ei olla vielä kartoitettu kuin hieman alkua. Haastattelin alkuasukkaita ja sain aika tarkaa tietoa mahdollisista sisäänmenoaukoista. Osassa virtaukset on niin rajuja ettei luolaan ole mitään asiaa. Osa entranceeista on sen verran kaukana, että logistiikan ja turvallisuudesta huolehtimisen näkökulmasta käytössä pitäisi olla helikopteri. Muutamia luolaheppuja lukuunottamatta paikalliset sukeltajat eivät ole kiinnostuneita näistä luolista, vesi 11 asteisena on märkkäreillä liian kylmää :)

Nyt pysyimme kuitenkin kuivaluolan puolella. Hieno reissu josta on puhuttu varsinkin Laurin kanssa paljon. Mukana ollut opas kertoili luolan synnystä, tippukivien syntynopeudesta, luolan löytymisestä ja sen tutkimuksesta. Luolasta löytyi myös ikivanhan Moa linnun jäänteen, onneton oli omana aikanaan tipahtanut luolaan ja jäänyt sinne. Reissu luolassa kesti kolmisen varttia ja päättyi pikaiseen poistumiseen Laurin pissihädän saattelemana.

Luolilta jatkoimme matkaa eteenpäin Takakan suuntaan. Pysähdyimme hakemaan kunnon eväät ja ajelimme Pupu Springsille. Paikka jossa olen haaveillut joskus pääseväni sukeltamaan. Tuo haave näyttään kovasti jäävän toteutumatta koska paikka on visusti suljettu sukeltajilta tai ylipäätään kaikelta mikä saattaisi aiheuttaa kosketuksen toiseen vesistöön vaikkapa vaan välillisesti. Esimerkiksi juomapullon täyttäminen on kiellettyä. Syy tähän on pahamaineinen Didymo, bakteerikasvusto joka vesistöön joutuessaan peittää kaiken alleen limaan ja aika pikaisesti tappaa kaiken muun, kasvit ja ajanmittaan eläinkannan.

Ymmärrän tuon huolen erityisen hyvin tämän paikan osalta. Pupu Springs on maailman puhdasvetisin lähde. Ainoa paikka jossa on mitattu visuaalisesti puhtaampaa vettä on jossain Etelänapa mantereen alla. Ja virtausta paikassa riittää; 8 aukkoa noin 9 metrisen headpoolin pohjassa työtää vettä josta koko joki saa alkunsa. Isoin näistä aukoista (1,5m halkaisijaltaan) työntää vettä noin 14 kuutiota sekunnissa. Pinnalta veteen katsoessa vettä ei juuri näen, katsot suoraan 9m syvyydessä sinisenä väreilevään valkeaa sorapohjaa. Voi kun joskus tuonne pääsisi! Kotimatkalla pysähdyttiin vielä hiekkarannalle käppäilemään, simpukoita ja rapuja etsimään. Oli hienoa tepastella laskuveden aikana loputtomalla biitsillä.

Viimeinen päivä kulutettiin Nelsonissa, pidemmälle ei viitsinyt lähteäajelemaan koska lautta lähtisi iltapäivän puolella. Kati ja Reetta painelivat shoppailemaan ja minä muksujen kanssa leikkipuistoihin. Käytiin myös kultaseppä Jens Hansenin putiikissa/työtiloissa. Herra on tullut tunnetuksi siitä, että suunnitteli ja valmisti kaikki Lord of The Ring trilogiassa nähdyt sormukset, myös The One Ring:n.

Näin tuli ensimmäinen keikka Eteläsaarelle taputeltua kasaan Nälkä vain kasvoi syödessä.