Pääsiäisen pyhät venyivät ANZAC päivän johdosta nelipäiväisiksi ja päätettiin jo hyvissä ajoin lähteä lomailemaan jollekin uudelle suunnalle. Napier vaikutti kuullun ja luetun perusteella soveliaalta kohteelta, kaikille jotain. Ja ihan nappiin meni.
Napier on kaupunkina yksi viihtyisimmistä ja kauneimmista Uudessa Seelannissa näkemistämme, kooltaan reilu 50.000 jalkaparia. Olisiko sellainen Vaasan kokoinen, mutta viihtyisä... Ja selkeästi lämpöisempi kuin Wellington, koko pitkän viikonlopun ilman lämpötila pysytteli puolille öinkin 20 asteen tuntumassa ja shortsit ja T-paita olivat passeli garderoopi.
Ehdittiin tehdä tosi paljon (kuvia):
- Perjantaina saavuttuamme tehtiin pitkä kavelylenkki ja piipahdettiin Indonesialaisessa ravintelissa iltapalalla.
- Lauantaina yksi kohokohdista, reilu 4h traktorilava-ajelu Cape Kidnappersille katsomaan suulayhdyskuntia ja jyhkeitä maisemia. Lapset olivat aivan innoissaan kun välillä mentiin pompuista kivikkoa ja välillä meressä. Perillä kohteessa kiipeiltiin jyrkähköjä rinteitä Plateaulle josta aukesi mahtavat maisemat ja vielä Australiaan lentämätön osa suulista. Gannet Reserve Cape Kidnappersin kärjessä ehdottomasti suositeltava kohde. Koko päivän ulkoilujen jälkeen käytiin tylsyttämässä karmea nälkä Pipi'sillä - nam! Lempilajini on liioittelu - tällä kertaa sai tehdä töitä Large kokoisen Cipolla pizzan kanssa, pöydänlevyinen pizza! Nam nam.
- Sunnuntaina pyörittiin Hawke's Bayn alueen viinitiloilla jotka on aiheellisesti rankattu huippujen joukkoon. Kati oli varannut pöydän Black Barnista jossa lounastelimme ajan kanssa lähes kesäisissä tunnelmissa. Jos sattuu Black Barnin punaviinejä silmään, kannattaa poimia kyytiin, kaikki maistamamme olivat loistavia!
- Maanantai oli Jannen päivä! Sukellukselle Napierin akvaarioon! Ohjelmassa haiden, rauskujen, groupereiden ja muiden otusten käsinsyöttöä. Koska mulla oli hieman kokemusta sukeltelusta kysyi henkilökunnan sukellusvastaava josko haluaisin mennä itsekseni... tottakai! Käytiin läpi yksitellen isoimmat ja persoonallisimmat kalat... rupesi jännittamään. 3,5 metrinen hai tulee vahdikkaasti kohti, puolimetristä kalaa pitää heilutella houkuttelevasti koska hait eivät syö kuollutta kalaa ja syömisvietti ei iske... mutta kun hain ensimmäinen isku käy syöttikalaan, pitää laskea irti, koska seuraava haukku on isompi ja varmistaa ettei saalis karkaa - "you want to make sure your hand is clear...". Pienemmät hait tulevat härnäämään ja repimään räpylöistä ja regin letkuista... rauskut syövät kämmeneltä ja saattavat joskus lävähtää naamaan, älä koskaan työnnä päältä pois, aika vatsan alta tai saattavat hermostua, metrinen grouper tulee naamasi eteen suu ammollaan ja odottaa ruokaa suuhun, ei ole ruuan perässä uivaa sorttia...
Veteen mennessä suurin osaa luonnehdinoista oli jo unohtunut ja minua tervehti akvaarion läpi kulkevassä lasiputkessa satapäinen lapsilauma vanhempineen. Akvaariosta näkee yhtä hyvin ulos kuin akvaarioon näkee sisäänkin. Ei muuta kuin vilkuttelemaan, jos vaikka kohta ei olisi käsiä millä vilkutella.
Kokeumus oli hieno ja meni kaikkineen hyvin. On hurja olo kun itseään isompi hai tulee "hymyillen" kohti saalistusmielessä ja aseenasi on... kala. Silmät tuntuu porautuvan itseensä ja hai liikkuu vaivatta ja käsittämättömän nopeasti!
Sukellusten jälkeen pakattiin kamat ja lähdettiin ajelemaan kohti Wellingtonia. Ei ole koskaan ollut bensan loppuminen niin lähellä kuin tuolla reissulla, mutta selvittiin.
