Paljasjalkaiset kiwit

Joku on saattanut ihmetellä blogin urlia, joten pieni selvennys lienee paikallaan. Kiwi tarkoittaa siis Suomessakin tunnetun karvaisen ja kirpsakan hedelmän lisäksi sekä uusseelantilaista lintua että paikallista väestöä. Täkäläiset kutsuvat itseään kiweiksi usein ja eri yhteyksissä. On kiwi-pankkia, matkatoimistoa ja vaikka mitä. Hot jooga -sali, jolla olen käynyt, on oikein rekisteröinyt itselleen iskulauseen Hot Yoga for Cool Kiwis.

Ja kyllä, tämä vaikuttaa olevan coolia kansaa. Tarkoitan puhtaasti sanan myönteisessä mielessä, en siis koppavuutta tai ylimielisyyttä, kuten coolius joskus Suomessa mielletään. Nämä ovat rennonoloisia, elämästä nauttivia ulkoilmaihmisiä. Olimme pari päivää sitten potkimassa renkaita autokauoissa, koska pitäähän se minullekin joku kärry -- ja tässä yhteydessä ei missään nimessä saa käyttää sanaa kauppakassi -- saada. Ihmettelin automyyjälle, kuinka montakin vuotta käytetyt menopelit olivat sisältä niin siistissä kunnossa. Muistelin samalla söpöä Smartiani, joka oli kolmen vuoden käytön jälkeen sen näköinen, että sillä todellakin oli kuljetettu lapsia kurahousuissa päiväkodista. Siihen hän tokaisi, että Japanista tuodut autot ovat siistejä, eihän niissä useimmiten ole kuskattu kuin korkeintaan yhtä hyväkäytöksistä lasta. " Jos nämä olisivat olleet kiwien käytössä, olisi niihin runnottu kaikki mahdolliset urheilu- ja harrastusvälineet, betonisäkit ja lautakasat, kärrätty päivittäin laumaa lapsia ja vähintään yhtä koiraa." Vaikka autonostajana arvostankin tuota japanilaista lähestymistä, tuntuu kiwien suhtautuminen elämään muuten hauskammalta ja läheisemmältä. Luulenpa, että kun minulle nyt hankittava auto joskus menee kaupattavaksi, se vaikuttaa nimenomaan kiwi-kärryltä.

Coolius ulottuu pukeutumiseenkin. Täällä ei turhia tärkeillä. Wellingtonin keskustassa näkee kyllä hyvin pukeutuneita ihmisiä, mutta valtaosa bisnesmiehistäkin jättää solmion kotiin. Naisilla näkee peruspuku-uniformujen sijaan persoonallisemiakin ratkaisuja. Alkuun hieman hämmentyneenä havainnoin vesirajahamosissa ja -tunikoissa lampsivia naisihmisiä, mutta kaikkeen tottuu. Toiseen täkäläiseen muotivillitykseen en ole vielä ihan tottunut. Etenkin parikymppisiä tyttöjä näkee sukkahousuissa, jotka näyttävät tarkoituksella siltä, että ne jalassa on juostu vähintäänkin orapihlaja-aidan läpi. Toisaalta ihan näppärää; noinhan voisi ratkaista ikuisuusongelman sukkiksista, jotka mystisesti muuttuvat reikäiseksi jo ekan käyttökerran jälkeen. Mainittakoon, että minä en suinkaan ole perheen ainoa muotipoliisi: Henriikkakin päivitteli välillä ääneen ultralyhyitä hameita:" Äiti, eiköhän tuo tyttö tosiaan ole MUISTANUT laittaa tänään muuta kuin tuon paidan." Miten se menikään se juttu lapsista ja humalaisista..?

Kiwit ja paljaat varpaat ovat erottamaton yhdistelmä. Viikonloppuisin rantabulevardilla, ruokakaupoissa ja ydinkeskustan kaduilla kuuluu jatkuva flip-flop, kun rento kansa kuljeksii varvassandaaleissaan. Karummat jättävät sandaalitkin kotiin ja tepsuttavat menemään avojaloin. Joo-o, ihan ydinkeskustassa siis. Ja kun nyt täkäläisittäin alkaa painaa syksy päälle, voi heittää untuvatakin niskaan ja taas tarkenee painella flipflopit läpsyen. Yhtenä iltana meinasin poiketa hämmästyksestä pientareen puolelle, kun juoksulenkillä vastaani kirmasi kaveri märkäpuvussa ja paljasvarpain. Hetken päästä tajusin hänen luultavimmin uineen menomatkan ja palaavan nyt kotiinpäin juosten duathlon-hengessä. Aika reipashenkistä, jopa Napapiirin tuntumasta tempaistuille. Me vaikutamme tosiaankin tundralta tupsahtaneilta järkevissä paksupohjaisissamme. Odotan vain aikaa, jolloin paikallisen koodiston mukaan voi siirtyä läpsyttimistä uggseihin. Neljä paria on jo tilauksessa Belmont Hillsiin.